Shiba

Shiba on hyvin alkukantainen rotu, ja se periytyy ensimmäisistä Japaniin tulleista koirista ja sen historia on tuhansia vuosia vanha. Sana ”shiba” viittaa koiran pieneen kokoon ja punaiseen väriin. Shibaa on kautta aikojen käytetty lintujen ja pienriistan metsästykseen Japanin vuoristoisilla alueilla, mutta onpa se ollut apuna karhunkaadossakin.

Nykyään shiba on lähinnä seurakoira, ja se onkin Japanin suosituin kotimainen koirarotu. Japanissa rekisteröidään vuosittain jopa kymmeniä tuhansia shiboja. Suomessa shiboja rekisteröidään vuosittain noin 70 yksilöä ja rotu on kasvattanut suosiotaan tasaisesti.

Sopusuhtainen ja mittasuhteiltaan luonnollinen shiba on melko terve ja pitkäikäinen rotu, eikä sillä normaalisti tavata ulkomuotoon liittyviä rakenteellisia piirteitä, jotka altistaisivat sairauksille tai hyvinvointiongelmille. Moni suomalainen shiba onkin elänyt hyväkuntoisena reilusti yli 10-vuotiaaksi. Rodun terveystilanteesta löydät lisää tietoa Terveys-alasivulta.

Vilkkautensa ja ketteryytensä vuoksi shiba sopii hyvin harrastuskoiraksi esim. agilityyn. Näppärän kokoisena ja kotioloissa hiljaisena viihtyvä shiba käy myös asukkaaksi kaupunkiin. Shiban luonnollinen turkki ei myöskään vaadi suuria hoitotoimenpiteitä. Shiba vaatii liikuntaa ja koulutusta, kuten mikä tahansa koirarotu. Itsenäisen luonteensa ansiosta shiba ei kuitenkaan sovi ihan jokaiselle.

Pieni suuri koira

Shiba on luonteeltaan suuri koira. Koostaan huolimatta se uskoo vakaasti olevansa maailman ylivertaisin olento. Siihen on rakennettu yhdistelmä rohkeutta, viehkeää itsetietoisuutta, arvokkuutta, uskollisuutta ja viirusilmäistä suloa. Yhdessä nämä ominaisuudet muodostavat shibasta vastustamattoman!

Pieneksi koiraksi shiballa voi olla uskomattoman päättäväinen pyrkimys nousta lauman johtajaksi. Useimmat shibat löytävät kuitenkin yhteisen sävelen omistajansa kanssa ja hyväksyvät tämän johtajakseen. Ja koska shiba itse on niin erinomainen, on sen mielestä sen omistajan oltava kerta kaikkiaan suurenmoinen! Tällöin pääsee shiban kolmas persoonan osa hyvin esille. Omistajan palvontaan käytetyt viaton viirusilmä-lentokonekorva -ilme ja puolelta toiselle viipottava kippurahäntä on kuitenkin vain osa shiban charmia.

Monista muista pystykorvaroduista poiketen shibat eivät ole kovin herkkiä haukkumaan. Useimmat shibat ovat varsin hiljaisia. Joillain shiboilla on lisäksi aivan oma kielensä, joka saattaa hämmentää ensikertaa shiban tapaavan ihmisen. Shibat ovat kovia juttelemaan ja niiden sanavarasto on laaja. Normaaliin arkijutteluun sopivat erilaiset jodlaukset ja vonkaisut sekä aivan tietynlainen urina. Tervehdysseremonioissa käytetään useimmiten erikoista murisevaa ääntä, joka säännöllisin väliajoin kohoaa korkeaan falsettiin. Kaikkein hätkähdyttävin shiban äänistä on shibakiljunta. Joidenkin shiba-ihmisten mielestä tämäkin on erottamaton osa shiban erikoislaatuisuutta, toisten mielestä se on vain asia, jonka kanssa täytyy elää. Joillain yksilöillä tämä ääni saattaa todella olla niin kimeä, että se saa melkein ikkunalasit helisemään! Shibakiljunnan merkitys ei jää kuulijalleen epäselväksi. Se on erittäin kovaääninen vastalause mille tahansa asialle, josta shiba ei satu pitämään. Hyvä esimerkki asiasta, joka saa shiban kiljumaan on kynsien leikkuu. Ensi kertaa pentunsa kynsiä leikkaamaan ryhtyvä pahaa aavistamaton tuore shiban omistaja voi kokea elämänsä järkytyksen, jollei kukaan ole varoittanut häntä kiljumisesta. Kiljuminen ei tarkoita että koiraan sattuisi millään tavalla, vaan se on puhtaasti protesti! Toki shiba oppii sietämään kynsien leikkuuta siinä missä mikä tahansa muukin koira, alku voi vain olla hieman kovaäänisempi. Myös pennun totuttaminen kaulapantaan ja hihnaan saattaa aiheuttaa sydäntä särkevää parkumista! Ensimmäisten talutusharjoitusten jälkeen keräät varmasti murhaavia silmäyksiä naapureiltasi – kuinka saatat olla niin julma, että kiusaat pikku pentu-parkaa!?

Shibaa kuulee usein verrattavan myös kissaan. Sen käytöksessä onkin monia kissamaisia piirteitä. Suorastaan fanaattinen siisteys, viehkeä liikunta, jalkaa vasten puskeminen ovat niistä ehkä näkyvimmät. Moni kissanomistaja tunnistaa myös itsenäisyyden, ruoan kanssa nirsoilun ja taidon löytää aina pehmein ja lämpimin paikka minne kiertyä päiväunille… Shiba on usein myös yhden perheen koira ja uskollinen laumalleen. Aikuisena uuteen perheeseen muuttava shiba saattaa hyvinkin pitkään pitää tiettyä välimatkaa uuteen perheeseensä. Uusi perhe saavuttaa shiban varauksettoman luottamuksen vain kärsivällisyydellä.

Rodun historia

Japani oli suhteellisen suljettu maa aina vuoteen 1854 asti, jolloin amiraali Perry avasi ulkomaalaisen kaupankäynnin. Ennen tätä ulkomaalaisia koiria saapui maahan vain satunnaisesti ja enimmäkseen satamakaupunkeihin. Sisämaassa koirakanta säilyi samanlaisena kuin se oli ollut jo vuosituhansia. Japanilaiset koirarodut eivät olleet kehittyneet niinkään valikoivan jalostuksen kautta, kuin sen tosiasian ansiosta, että muita koiria ei saarelta löytynyt. Poikkeus säännöstä on japanese chin, joita Kiinan keisari lahjoitti Japanin keisarille jo kauan ennen eristyksen aikakautta (1639-1854). Näitä koiria kasvatettiin ja pidettiin kuitenkin vain hovissa.

Alkuperäisiä koirarotuja käytettiin pääasiassa metsästykseen, eikä niitä oltu jaoteltu rotuihin samassa merkityksessä kuin tänään. Kaikki koirat olivat tyypiltään samankaltaisia, pystykorvaisia ja kippurahäntäisiä. Variaatiota koirien alkuperäalueen mukaan oli lähinnä koossa, värityksessä ja riistakohteessa. Kun Japani aukeni ulkomaailmalle, elettiin Euroopassa ja USA:ssa jo teollistumisen aikakautta, mutta Japani eli vielä keskiaikaa. Japanilaiset huomasivat pian että maa oli kehityksestä paljon länsimaita jäljessä. Tästä syystä kaikki uusi länsimaista saavutti suuren suosion, kun taas vanhan kotoperäisen kulttuurin arvostus laski.

Japaniin tuotiin suuri joukko ulkomaalaisia koirarotuja kauppiaiden mukana. Näistä uutuuksista tuli hyvin suosittuja ja niitä risteytettiin kotimaisten rotujen kanssa, jotka näin menettivät alkuperäisiä rotupiirteitään. Kotimaiset koirarodut menettivät suosiotaan. Ne säilyttivät asemansa ainoastaan metsästäjien keskuudessa kaikkein syrjäisimmissä ja vaikeapääsyisimmissä osissa maata. 1900-luvun alussa Japanin yhteiskuntarakenne oli kehittyneempi ja oman kulttuurin ja identiteetin arvostus alkoi kasvaa. Tämän seurauksena kaikkea tyypillistä japanilaista alettiin pitää korkeassa arvossa. Japanilaisesta koirasta tuli suuresti arvostettu. Ihmiset alkoivat kiinnittää huomiota rotupuhtauteen ja etsivät harvoja puhtaita koiria joita vielä oli jäljellä.

Tohtori Saito oli yksi monista, jotka omistivat koko elämänsä tälle työlle. Hän matkusti ympäri Japania 1920-luvulla ja keräsi tietoa jäljellä olevista koirista. Ihmiset olivat hyvin yhteistyöhaluisia tälle tutkimustoiminnalle. Ensimmäistä kertaa roduista käytettiin omia nimiä, tohtori Saiton ohjeiden mukaan. Aiemmin olivat käytössä nimitykset ’inu’ – koira, ’ji-inu’ – kansalliskoira, ’inoshi-inu’ – mäyräkoira, ’shinka-inu’ – hirvikoira.

Uudet rotunimet muodostettiin koirien alkuperäalueesta. Hokkaido ken oli kotoisin Hokkaidon saarelta, Akita ken Akitan maakunnasta. Kishu kenejä tavattiin Kishun alueelta ja Shikokuja Shikokun saarella. Tosa sellaisena kun sen tunnemme tänään, ei kuulu Japanin alkuperäisrotuihin, vaan se on sekoitus länsimaisia mastiffeja ja paikallisia japanilaisia koiria. Ennen roturisteytyksiä Tosan alueelta ja Shikokun saarelta löytyi kuitenkin aitoja Tosa inuja, jotka muistuttivat lähinnä Shikokua. Jo sukupuuttoon kuolleita rotuja olivat Karafuto ken Karafuton saarelta sekä Etsu no inu Etsun maakunnasta.

Mutta mitä tapahtui shiballe?

Samat mullistukset jotka koettelivat akita-rotua vaikuttivat myös suuresti shiban kehitykseen. Toinen maailmansota koetteli Japania, ja kun ruoasta oli huutava pula, koirien ruokkiminen kiellettiin. Kaikista koirista, joilla ei ollut käyttöä sodassa, tehtiin turkkeja sotilaille. Tilanne oli tukala vielä pitkään sodan jälkeenkin. Koirajalostus alkoi taas alusta.

Shiba poikkeaa yleisestä säännöstä japanilaisten rotujen nimissä. Rotu ei ole saanut nimeään minkään alueen mukaan, koska shiboja on ollut lähes joka puolella Japania. Nimitys tarkoittaakin todennäköisesti pientä koiraa. Sana shiba viittaa mahdollisesti myös koiran syyslehtien punaiseen väritykseen. Shibaa käytettiin pienriistan metsästykseen etenkin alueilla, jossa oli tiheä aluskasvillisuus. Pieni ja ketterä shiba pysyi pensaikossa puikkelehtivan riistan perässä erinomaisesti.

Shiba jaettiin alarotuihin sen mukaan mistä osasta maata ne olivat kotoisin. Shinshu shiba oli yleinen Shinshun maakunnassa Naganon alueella maan vuoristoisessa keskiosassa. Gifun maakunnasta, myös Naganon alueelta oli kotoisin Mino shiba ja maan koillisosista oli kotoisin Sanin shiba. Mino shiba oli sekoittunut Mikawa inun kanssa, koiran joka oli jokseenkin shiban kaltainen, mutta omasi levottomamman luonteen ja suuret pyöreät silmät. Siltä puuttui myös japanilaisille roduille tyypillinen ja tärkeä urajiro-väritys.

Länsimaisten vaikutteiden levitessä maahan shibaan risteytettiin ulkomaisia lintukoiria kuten settereitä ja pointtereita. Shiba sekoittui länsimaisiin rotuihin enemmän kuin suuremmat sukulaisensa, lähinnä siksi että niitä pienen koon takia pidettiin yleisesti suuremmissa kylissä ja kaupungeissa. Keskikokoisia ja suuria koiria pidettiin enemmän maaseudulla, jonne länsimaiset vaikutteet eivät levinneet yhtä tehokkaasti. Tästä syystä hyvälaatuisia shiboja oli vaikea löytää, kun työ alkuperäisrotujen säilyttämiseksi alkoi.

Vuonna 1928 Nippo järjesti ensimmäisen näyttelynsä Tokiossa. Tästä alkoi suuren vuosittaisen päänäyttelyn perinne. Näyttelyistä muodostui tärkeitä koiraharrastusta edistäviä tilaisuuksia, kun kasvattajat saivat tilaisuuden esitellä työnsä tuloksia. Näyttely järjestettiin vuosittain aina vuoteen 1942 asti, jolloin se taukosi toisen maailmansodan tapahtumien vuoksi. Toinen maailman sota melkein tuhosikin rodun kokonaan kun vain harvat linjat selviytyivät. Mutta sodan jälkeen jalostusohjelmat saatiin kuitenkin käynnistettyä ja jäljelle jääneitä linjoja yhdistelemällä luotiin shiba, jollaisena se tunnetaan tänäkin päivänä. Myös NIPPO-näyttelyiden perinne on päässyt jatkumaan.