Aika: 5.9.2021 Paikka: Jokimaan ravirata, Jokimaankatu 6, 15700 Lahti
Näyttely on Suomen Seurakoirayhdistyksen päänäyttely ja avoin Suomen Seurakoirayhdistyksen alaisille roduille. Myös pennut 5-7 kk ja 7-9 kk sekä jälkeläisluokat.
Shibojen tuomarina on tänä vuonna Doncho Borisov, Makedonia (kennel Inuma Kensha, akita.) Varalla Saija Juutilainen.
Japanissa toimii useita järjestöjä eri koiraroduille. Vuonna 1952 perustettu Japanin Kennelliitto (JKC) on valtakunnallinen FCI:n alainen keskusjärjestö, kuten Suomessa Suomen Kennelliitto. Lisäksi Japanissa on erityisesti japanilaisia rotuja suojelemaan perustettu järjestö Nippo (Nihon Ken Hozonkai), joka on perustettu 1928. Nippo ei ole FCI:n alainen ja pitää omaa rekisteriään koirista (akita, hokkaido, kai, kishu, shiba, shikoku).
Suurin osa japanilaisista shibakasvattajista rekisteröi koiransa Nippo-rekisteriin. Jos japanilainen shiba viedään ulkomaille, se täytyy ensin rekisteröidä JKC:hen, jotta se saa ns. export pedigree -paperit. Näin toimimalla tuontikoira voidaan normaalisti rekisteröidä esimerkiksi Suomeen, ja sitä voidaan täällä käyttää jalostukseen ja viedä näyttelyihin.
Nyt JKC on tehnyt päätöksen, että 1. tammikuuta 2022 alkaen Nippo-sukutaululla ja rekisteröintitiedoilla olevia koiria ei ole enää mahdollista rekisteröidä JKC:n rekisteriin täysillä tiedoilla niin, että ne saisivat export pedigreen. Tuontikoirien jalostuskäyttöön tarvittaisiin näin ollen jatkossa mahdollisesti poikkeuslupia, ja myös jälkeläiset rekisteröitäisiin erikoisrekisteriin (ns. ER-rekisteri). Lisätietoa ER-rekisteristä löydät SKL:n koirarekisteriohjeesta.
Koirarekisteriohje 2017-2021, kohta 11.1.1Koirarekisteriohje 2017-2021, kohta 11.1.3Koirarekisteriohje 2017-2021, kohta 11.1.4
Japanilaisten shibakasvattajien on toki mahdollista liittyä JKC:n jäseniksi vuoden 2021 aikana ja saada koiransa JKC:n rekisteriin. Nähtäväksi kuitenkin jää, haluavatko perinteitä suuresti kunnioittavat ja lähinnä kotimaassaan toimivat japanilaiset vaihtaa järjestöä – todennäköisesti eivät, sillä moni kasvattaja kuuluu vanhempaan ikäpolveen eikä ole juuri kiinnostunut asiasta. Lisäksi JKC:n viesti siitä, että Nippo-sukutaulut olisivat käytännössä arvottomia, voi hankaloittaa yhteistyötä huomattavasti, sillä Nippo-järjestö on tehnyt paljon työtä japanilaisten rotujen eteen. Tilanne on kuitenkin erittäin huolestuttava monen japanilaisen rodun suhteen, sillä geenipooli on jo valmiiksi erittäin kapea.
Mitään päätöksiä ei ole vielä tehty siitä, miten SKL toimisi näiden rotujen suhteen jatkossa, jos export pedigreetä ei ole mahdollista saada tuontikoiralle. Suomen Shiba ry seuraa tilannetta ja selvittää rekisteröintiin liittyviä asioita yhdessä rotujärjestön kanssa.
Suomen Kennelliitto uudisti sääntöjään ja uudet säännöt tulivat voimaan vuoden 2020 alusta. Säännöissä on uudistettu aiempaa kolmijakoa, joka oli rotujärjestö, rotua harrastava yhdistys ja rotuyhdistys.
Kennelliiton jäsenyhdistyksiä ovat:
kennelpiirit
rotujärjestöt
rotuyhdistykset (ent. rotua harrastavat yhdistykset)
rotukerhot (ent. yhdistykset)
harrastusyhdistykset (ent. kennelyhdistykset)
lajiliitot
Suomen Shiba ry:n vuosikokous päätti syksyllä 2020, että yhdistys anoo muutosta rotukerhosta rotuyhdistykseksi. Kennelliitto on keväällä 2021 myöntänyt yhdistykselle rotuyhdistyksen aseman. Suomen Shiba ry:n rotujärjestö on Suomen seurakoirayhdistys, jonka kautta Suomen Shiba ry on myös Kennelliiton jäsen. Jäsenyhdistysten roolit on määritelty Kennelliiton säännöissä, joissa todetaan rotuyhdistyksista ja rotukerhoista seuraavaa:
Kennelliiton säännöt, kohta 8 Yhdistysjäsenet
Uuden aseman myötä voimme esimerkiksi halutessamme järjestää itse rodun erikoisnäyttelyn.