Kategoria: Yleinen

  • Open Show’hun talkoolaiseksi?

    Open Show’hun talkoolaiseksi?

    Open Show’n suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että otamme talkoovoiman ilmoittautumisia vastaan. Tarjolla on monenlaisia tehtäviä, joten jokaiselle varmasti löytyy jotakin! Apulaisia kaivataan mm. liikenteenohjaukseen, ilmoittautumiseen, buffetiin ja näyttelytoimistoon. Ilmoittaudu mukaan tällä lomakkeella. Järjestelyt pyritään hoitamaan niin, että myös talkooapuna olevat pääset esittämään koiransa kehään. Talkoolaisille on myös tarjolla juhlavuoden pikeepaita edullisempaan hintaan (lisätietoa lomakkeella).

    Tervetuloa mukaan tekemään hauskaa ja varmasti ikimuistoista shibatapahtumaa!

  • Uudet kotisivut & vuosikokous

    Uudet kotisivut & vuosikokous

    Yhdistyksen kotisivut on uudistettu pääsiäisen aikana. Työ on vielä hieman kesken, ja esimerkiksi kuvia tullaan lisäämään sivustolle myöhemmin. Ajankohtaiset uutiset julkaistaan nyt blogin muodossa, ja vanhempia kirjoituksia voi selata esimerkiksi avainsanojen avulla. Myös tapahtumakalenteri on uusittu, ja nyt näet tulevia tapahtumia kätevästi listana. Koko tapahtumakalenteri löytyy täältä.

    Shibasanomien 2/2017 aineiston deadline on 7.5.

    Yhdistyksen vuosikokous

    Vuosikokouksen pöytäkirja liitteineen on nähtävissä täällä.

    Vuosikokous järjestettiin Lepaanrannassa lauantaina 18.3. Paikalla oli runsaasti osallistujia, ja saimme useamman näytteeen Hannes Lohen tutkimusryhmälle. Kiitos näytteenottoon osallistuneille!

    Talvipäivän ohjelmassa oli kokouksen lisäksi makkaranpaistoa, yhteislenkki ja Vuoden shibat -kilpailun palkintojenjako. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys tarjosi kakkukahvit.

    • puheenjohtaja: Mirva Vuohtoniemi
    • hallituksen uudet jäsenet: Johanna Kosonen, Katja Pesonen ja Laura Pyykkö
    • jalostustoimikunnan puheenjohtaja: Marjo Puranen
    • jtk:n uudet jäsenet: Anna-Kaisa Ahola, Mirva Kontoniemi, Tuire Siikala ja Nea Sjöblom
    • rahastonhoitaja ja jäsensihteeri: Jaana Järvinen
    • toiminnantarkastaja: Liisa Ruohomäki-Nurmi

    Uusien toimihenkilövalintojen myötä sivustolle on päivitetty uudet yhteystiedot.

    Shibasanomat 1/2017 on ilmestynyt:

    • Elämää Tallinnassa
    • Monipuolinen shiba
    • Uusi rotumääritelmä
    • Menswear Dog -shiba Bodhi
    • Hanan tarina
  • Vuoden shibat 2016 -voittajat

    Kilpailun voittajat ovat:

    • vuoden kasvattaja: kennel Laggan (Lea Marttinen)
    • vuoden näyttelyshiba: Ølenskjold’s Quikstep (om. Erja Lajunen)
    • vuoden pentu: Ai-We-Sed-So Kind of Magic (om. Päivi Penttilä)
    • vuoden nuori: Ølenskjold’s Quikstep (om. Erja Lajunen)
    • vuoden veteraani: Laggan Yuko (om. Lea Marttinen)
    • vuoden agilityshiba: Isomus Boya (om. Hilma Larkela)
    • vuoden koiratanssishiba: Seon Carreras (om. Jenni Pekkinen & Joonas Kortemaa)
    • vuoden rally-toko-shiba: We-Sedso Zen Misaki (om. Mirva Vuohtoniemi)
    • vuoden toko-shiba: Mirai No Ayumi Akai (om. Jaana Sääskilahti)

    Onnittelut kilpailussa menestyneille! Voittajat saivat kunniakirjat ja lahjakortit Musti & Mirri -liikkeseen.