Kuukausi: huhtikuu 2023

  • Kevätkokous 2023

    Kevätkokous 2023

    Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin sunnuntaina 16. huhtikuuta Ylöjärven Juustoportilla. Paikan päällä oli 13 osallistujaa. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 vuosikertomus ja tilinpäätös sekä myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

    Kokouksessa jalostustoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Katri Marttila (toimikausi vuoden 2023 loppuun). Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Jenni Jouppila (toimikausi vuoden 2023 loppuun). Onnittelut valituille!

    Lisäksi kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin sääntömuutos jalostustoimikunnan sääntöihin. Sääntömuutoksen myötä toimikunta voi valita sihteerin toimikunnan ulkopuolelta. Säännöt päivitetään myös yhdistyksen kotisivuille piakkoin.

    Kiitos kaikille kokoukseen osallistuneille! Pöytäkirja lisätään liitteeksi myöhemmin.

  • Shibojen erikoisnäyttely 8.7.2023

    Shibojen erikoisnäyttely 8.7.2023

    Suomen Shiba ry:n järjestämä oma pääerikoisnäyttely ensimmäistä kertaa! Tervetuloa mukaan ainutlaatuiseen tilaisuuteen Espoon Marketanpuistoon ensi kesänä. 

    Näyttelyssä on myös luokat pienille ja isoille pennuille (5- alle 7 kk & 7- alle 9 kk), jälkeläisluokka sekä epävirallinen pet-luokka. Näyttelyn ilmoittautuminen on avattu, ilmoittautumismaksut:

    • Ilmoittautuminen 19.6. mennessä (vain online-ilmoittautuminen)
      1. koira 35€
      saman omistajan 2. jne koira 30€
      pennut ja veteraanit 30€
      yli 10v veteraanit veteraaniluokkaan ilmoitettuna 0€
    • Ilmoittautumismaksut 20.-26.6. välisenä aikana (vain online-ilmoittautuminen)
      50€ / koira
      (koskee kaikkia virallisia luokkia)

    Tuomariksi saapuu Helle Røschke Tanskasta. Helle on pitkänlinjan shibakasvattaja ja usealle onkin hänen kennelnimi Ai-We-Sed-So tuttu jo ennestään. Varatuomarina on Tarja Kolkka.

    Huomioithan, että näyttelyalueelle saapuvien turistikoirienkin kohdalle sovelletaan samoja koiranäyttelysääntöjä kuin näyttelyyn osallistuviin eli tarkistathan, että rokotukset on voimassa.

    Näyttelyn jälkeen n. klo 17 tuomarimme Helle Røschke pitää pienen luennon shiboista kaikille kiinnostuneille yhteisen päivällisen jälkeen Cafe Margretebergin tiloissa näyttelypaikan yhteydessä. Osallistuminen on ilmainen mutta ruokien hintaluokka tulee olemaan jotain 20-30€ välillä. Sitova ennakkoilmoittautuminen tilaisuuteen 26.6. mennessä shibaerkkari@gmail.com.

    Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet erikoisnäyttelyn omilla sivuilla: Shibojen erikoisnäyttely 2023

  • Näyttelyarvostelut 2021 nyt nähtävissä kootusti

    Näyttelyarvostelut 2021 nyt nähtävissä kootusti

    Suurin osa vuoden 2021 sanallisista koirakohtaisista näyttelyarvosteluista on nyt koottu PDF-muodossa yhteen kansioon Google Drivessa, ja niitä voi käydä lukemassa täältä: Shibojen näyttelyarvosteluja. Halutessasi voit tallentaa tiedoston itsellesi ja tulostaa sen. Samasta paikasta löytyvät myös aiemmin julkaistut, vuosien 2018-2020 arvostelut.

  • Kevätkokouskutsu 16.4.2023

    Kevätkokouskutsu 16.4.2023

    Aika: sunnuntai 16.4. klo 12.00

    Paikka: Juustoportti Ylöjärvi (Kumitie 2, 33470 Ylöjärvi)

    Kokouksessa käsitellään vuoden 2022 tilinpäätös ja vuosikertomus sekä päätetään vastuuvapaudesta myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Lisäksi kokouksessa on valittava yksi uusi hallituksen jäsen (kausi vuoden 2023 loppuun) sekä jalostustoimikunnan puheenjohtaja (kausi vuoden 2023 loppuun). Kokouksen yhteydessä on kahvitarjoilu. Ilmoitathan meille viimeistään to 13.4. klo 21 mennessä tällä lomakkeella, jos tiedät olevasi tulossa kokoukseen. Näin osaamme varata oikean määrän tarjoiluja sekä varautua erikoisruokavalioihin. Yhdistyksen kokoukset ovat avoimia, joten osallistua voi toki myös ilman ilmoittautumista.

    Kokouksessa on mahdollista käyttää valtakirjoja. Jos et itse pääse paikalle kokoukseen, voit valtuuttaa jonkun käyttämään äänioikeuttasi. Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen kokouksessa on jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä yksi ääni, jota hän käyttää läsnä olevana tai valtuutettunsa kautta. Valtuutetulla voi olla enintään yhden (1) jäsenen antama valtakirja. Valtakirjapohjan löydät erillisenä liitteenä sinulle lähetetystä sähköpostista.

    Tila on varattu meille klo 11 alkaen, ja kokous alkaa klo 12.00. Toivomme, että kaikki tulevat ajoissa paikalle, erityisesti jos heillä on tarkistettavia valtakirjoja. Jos sinulla on kysyttävää kokouksesta, voit olla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen suomenshiba@gmail.com.

    Tervetuloa mukaan!