Uudet kotisivut & vuosikokous

Yhdistyksen kotisivut on uudistettu pääsiäisen aikana. Työ on vielä hieman kesken, ja esimerkiksi kuvia tullaan lisäämään sivustolle myöhemmin. Ajankohtaiset uutiset julkaistaan nyt blogin muodossa, ja vanhempia kirjoituksia voi selata esimerkiksi avainsanojen avulla. Myös tapahtumakalenteri on uusittu, ja nyt näet tulevia tapahtumia kätevästi listana. Koko tapahtumakalenteri löytyy täältä.

Shibasanomien 2/2017 aineiston deadline on 7.5.

Yhdistyksen vuosikokous

Vuosikokouksen pöytäkirja liitteineen on nähtävissä täällä.

Vuosikokous järjestettiin Lepaanrannassa lauantaina 18.3. Paikalla oli runsaasti osallistujia, ja saimme useamman näytteeen Hannes Lohen tutkimusryhmälle. Kiitos näytteenottoon osallistuneille!

Talvipäivän ohjelmassa oli kokouksen lisäksi makkaranpaistoa, yhteislenkki ja Vuoden shibat -kilpailun palkintojenjako. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys tarjosi kakkukahvit.

  • puheenjohtaja: Mirva Vuohtoniemi
  • hallituksen uudet jäsenet: Johanna Kosonen, Katja Pesonen ja Laura Pyykkö
  • jalostustoimikunnan puheenjohtaja: Marjo Puranen
  • jtk:n uudet jäsenet: Anna-Kaisa Ahola, Mirva Kontoniemi, Tuire Siikala ja Nea Sjöblom
  • rahastonhoitaja ja jäsensihteeri: Jaana Järvinen
  • toiminnantarkastaja: Liisa Ruohomäki-Nurmi

Uusien toimihenkilövalintojen myötä sivustolle on päivitetty uudet yhteystiedot.

Shibasanomat 1/2017 on ilmestynyt:

  • Elämää Tallinnassa
  • Monipuolinen shiba
  • Uusi rotumääritelmä
  • Menswear Dog -shiba Bodhi
  • Hanan tarina