Suomen shiba ry:n jalostustoimikunta järjestää PEVISA-joukkotarkastuksen 8.8.2022 klo 16.30 eläinklinikka Vetsonissa Espoossa (Mikkelänkallio 5). Tutkimuksiin kuuluvat lonkat, kyynärät, polvet ja silmät. Tutkimukset tekee eläinlääkäri Lotta Axelson. Tutkimus alkaa klo 16:30, mutta paikalla on oltava klo 16:00. Mukaan mahtuu 5 koiraa. Myös esimerkiksi DNA-näytteiden otto onnistuu samalla, mutta tästä sovittava erikseen.
Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset 18.7.2022 mennessä Päivi Aittamaalle: paivi.aittamaa@listedlkv.fi tai puh 0442452142.
Yhdistyksen uusien sääntöjen mukainen kevätkokous järjestettiin Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa 29.5.2022. Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2021 vuosikertomus ja tilinpäätös, jotka hyväksyttiin. Hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. Keskustelimme kokouksessa myös esimerkiksi mahdollisista webinaareista, Shibasanomien sisällöstä, sekä terveystulosrahaston perustamisesta. Keskustelussa tuli esiin paljon erinomaisia ideoita, joita lähdemme miettimään eteenpäin, ja joihin palaamme kesän jälkeen!
Yhdistyksen kesäpäivät järjestetään 8.-10.7.2022Pitkäjärven vapaa-ajan keskuksella, Kokemäellä. Ilmoittautuminen aukeaa 10.6.2022 kello 12.
Tervetuloa luonnon keskelle mukavaan seuraan! Luvassa on mm. saunomista, grillaamista, harrastuskokeiluja shiban kanssa ja leikkimielisiä kilpailuja. Tänä vuonna ohjelmassa on myös Jirka Vierimaan asiantuntijaluento koiran omaehtoisuudesta. Pääset toteuttamaan luennon oppeja myös käytännössä koirasi kanssa.
Pitkäjärvellä on ihana uimaranta, jonka vieressä on koirauimaranta, joten voit nauttia uimisesta yhdessä koirasi kanssa. Maasto on kaunista mäntykangasmetsää, ja tilaa on varmasti riittämiin.
Ruokailu tapahtuu päärakennuksessa. Ruokailla voi myös terassilla. Kuva: Laura Pyykkö
Pitkäjärven oma hiekkaranta. Kuva: Laura Pyykkö
Kesäpäivillä voit majoittua perjantaista sunnuntaihin tai lauantaista sunnuntaihin. Vaihtoehtoisesti voit osallistua vain lauantaina päiväkävijänä. Majoittuminen tapahtuu 2-3 hengen huoneissa, joihin koirat ovat luonnollisesti tervetulleita. Huonejärjestelyistä sovitaan tarkemmin ilmoittautumisajan päätyttyä. Keskuksella on mahdollista majoittua myös asuntovaunussa. Voit tulla mukaan kesäpäiville, vaikka et olisikaan yhdistyksen jäsen.
Majoittuminen tapahtuu 2-3 hengen huoneissa. Jos et majoitu oman porukan kesken, kannattaa koiralle ottaa häkki mukaan. Siellä se saa rauhassa levätä yön. Kuva: Laura Pyykkö
Alustava ohjelma
Perjantai
Saapuminen ja majoittuminen alkuillasta, kukin omien aikataulujen mukaan. Grillaamme, kun porukka alkaa olla kasassa. Grillaaminen tapahtuu nyyttärihenkisesti.
Lauantai
9.00 Aamiainen Aamupäivällä lenkki omaan tahtiin, päiväkävijät saapuvat. 11-14 Jirka Vierimaan luento ja käytännön harjoitukset 14.00Lounas 16.00 Rastirata 18.30 Sauna ja uintia, grillailua, grillaaminen tapahtuu nyyttärihenkisesti.
Sunnuntai
9.00 Aamiainen 10.00 Yhteislenkki 11.30 Harrastuskokeiluja shiban kanssa 14.00 Huoneiden luovutus 14.00Lounas (koirat voi ottaa mukaan terassille) Kotiinlähtö
Hinnat
Alle 15-vuotiaat lapset saavat 10€ alennuksen kaikista hinnoista.
Majoittuminen yhden hengen huoneessa on mahdollista, jos vapaita huoneita jää. Tiedustele tästä mahdollisuudesta erikseen jaana.jarvinen@simetra.fi.
Liinavaatteet ja pyyhe lisähintaan 10€
PE-SU
Hintaan sisältyy kaksi aamiaista, kaksi lounasta ja saunan käyttö lauantaina sekä ohjelma.
Hintaan sisältyy yksi aamiainen, kaksi lounasta ja saunan käyttö lauantaina sekä ohjelma.
Majoitus sisätiloissa: 60€ / hlö Majoitus omassa asuntoautossa: 55€ /hlö
PÄIVÄKÄVIJÄT (LA)
Hintaan sisältyy lounas, saunan käyttö, luento ja muu ohjelma sekä illalla tulipaikan käyttö nyyttärihengessä: jäsenet 20€ / hlö, muut 25€ /hlö
Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu kesäpäiville 24.6.2022 mennessä. Huomioithan, että myös päiväkävijöiden tulee ilmoittautua etukäteen. Tiedusteluihin vastaa Jaana Järvinen, jaana.jarvinen (at) simetra.fi.