Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin sunnuntaina 16. huhtikuuta Ylöjärven Juustoportilla. Paikan päällä oli 13 osallistujaa. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 vuosikertomus ja tilinpäätös sekä myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Kokouksessa jalostustoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Katri Marttila (toimikausi vuoden 2023 loppuun). Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Jenni Jouppila (toimikausi vuoden 2023 loppuun). Onnittelut valituille!
Lisäksi kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin sääntömuutos jalostustoimikunnan sääntöihin. Sääntömuutoksen myötä toimikunta voi valita sihteerin toimikunnan ulkopuolelta. Säännöt päivitetään myös yhdistyksen kotisivuille piakkoin.
Kiitos kaikille kokoukseen osallistuneille! Pöytäkirja lisätään liitteeksi myöhemmin.
Suomen Shiba ry:n järjestämä oma pääerikoisnäyttely ensimmäistä kertaa! Tervetuloa mukaan ainutlaatuiseen tilaisuuteen Espoon Marketanpuistoon ensi kesänä.
Näyttelyssä on myös luokat pienille ja isoille pennuille (5- alle 7 kk & 7- alle 9 kk), jälkeläisluokka sekä epävirallinen pet-luokka. Näyttelyn ilmoittautuminen on avattu, ilmoittautumismaksut:
Ilmoittautuminen 19.6. mennessä (vain online-ilmoittautuminen) 1. koira 35€ saman omistajan 2. jne koira 30€ pennut ja veteraanit 30€ yli 10v veteraanit veteraaniluokkaan ilmoitettuna 0€
Ilmoittautumismaksut 20.-26.6.välisenä aikana (vain online-ilmoittautuminen) 50€ / koira (koskee kaikkia virallisia luokkia)
Tuomariksi saapuu Helle Røschke Tanskasta. Helle on pitkänlinjan shibakasvattaja ja usealle onkin hänen kennelnimi Ai-We-Sed-So tuttu jo ennestään. Varatuomarina on Tarja Kolkka.
Huomioithan, että näyttelyalueelle saapuvien turistikoirienkin kohdalle sovelletaan samoja koiranäyttelysääntöjä kuin näyttelyyn osallistuviin eli tarkistathan, että rokotukset on voimassa.
Näyttelyn jälkeen n. klo 17 tuomarimme Helle Røschke pitää pienen luennon shiboista kaikille kiinnostuneille yhteisen päivällisen jälkeen Cafe Margretebergin tiloissa näyttelypaikan yhteydessä. Osallistuminen on ilmainen mutta ruokien hintaluokka tulee olemaan jotain 20-30€ välillä. Sitova ennakkoilmoittautuminen tilaisuuteen 26.6. mennessä shibaerkkari@gmail.com.
Kokouksessa käsitellään vuoden 2022 tilinpäätös ja vuosikertomus sekä päätetään vastuuvapaudesta myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Lisäksi kokouksessa on valittava yksi uusi hallituksen jäsen (kausi vuoden 2023 loppuun) sekä jalostustoimikunnan puheenjohtaja (kausi vuoden 2023 loppuun). Kokouksen yhteydessä on kahvitarjoilu. Ilmoitathan meille viimeistään to 13.4. klo 21 mennessä tällä lomakkeella, jos tiedät olevasi tulossa kokoukseen. Näin osaamme varata oikean määrän tarjoiluja sekä varautua erikoisruokavalioihin. Yhdistyksen kokoukset ovat avoimia, joten osallistua voi toki myös ilman ilmoittautumista.
Kokouksessa on mahdollista käyttää valtakirjoja. Jos et itse pääse paikalle kokoukseen, voit valtuuttaa jonkun käyttämään äänioikeuttasi. Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen kokouksessa on jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä yksi ääni, jota hän käyttää läsnä olevana tai valtuutettunsa kautta. Valtuutetulla voi olla enintään yhden (1) jäsenen antama valtakirja. Valtakirjapohjan löydät erillisenä liitteenä sinulle lähetetystä sähköpostista.
Tila on varattu meille klo 11 alkaen, ja kokous alkaa klo 12.00. Toivomme, että kaikki tulevat ajoissa paikalle, erityisesti jos heillä on tarkistettavia valtakirjoja. Jos sinulla on kysyttävää kokouksesta, voit olla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen suomenshiba@gmail.com.
Syyskokous järjestettiin 11.12.2022 Pohjois-Hämeen kennelpiirin tiloissa Lempäälässä. Paikan päällä kokouksessa oli 19 osallistujaa. Ennen kokousta kuulimme eläinlääkäri Pirkko Syrjäläisen luennon koiran nivelten terveydestä (yhteistyössä Hill’s). Kokouksen jälkeen pidimme arpajaiset, joilla kerättiin rahaa terveystutkimusrahastoon.
Kokouksessa valitut uudet toimihenkilöt (toimikausi alkaa 1.1.2023):
hallituksen jäsenet: Tiina Bies, Erja Lajunen ja Mirva Ritala
jalostustoimikunnan jäsenet: Tarja Myllylä ja Laura Yltävä-Luntta
rahastonhoitaja: Jaana Järvinen
toiminnantarkastaja: Päivi Järvinen (varahenkilö Anna-Kaisa Ahola)
Muuta kokouksessa päätettyä:
Vahvistettiin toimintasuunnitelmat ja budjetti vuodelle 2023
Vahvistettiin jäsenmaksut vuodelle 2023: Vuosijäsen 28e, perhejäsen 10e, pentuejäsen 15e. Jäsenmaksun noston syynä ovat kasvaneet kustannukset
Terveystutkimusrahasto gonioskopiatutkimuksiin (pilotti): Yhdistys järjestää pilotin eli kokeilun, jonka aikana se jakaa seuraavin säännöin yhteensä 600 euroa avustusta shibojen gonioskopiatutkimuksiin.
Yhdistys palkitsee vuosittain edellisen vuoden voitokkaimmat shibat. Tulokset julkaistaan yhdistyksen kotisivuilla sekä Shibasanomissa. Vuoden shibat -kilpailussa on sekä näyttelysarjoja että harrastussarjoja. Jokaisen sarjan voittaja saa palkinnon, ja kolme parasta saavat diplomin. Palkinnot ja diplomit jaetaan yhdistyksen kevätkokouksessa.
Vuoden shibat 2022 -kilpailuun täytyy ilmoittautua 8.1.2023 mennessä. Ilmoittautuminen (ja tiedustelut) sähköpostilla osoitteeseen vuodenshibat@gmail.com. Yhdellä sähköpostilla ilmoitetaan yksi koira, ja viestin otsikoksi tulee sarja, jossa koira kisaa (esim. Vuoden nuori). Jos koira kisaa useammassa sarjassa, ilmoita se eri sähköposteilla jokaiseen sarjaan. Myös kasvattajaluokan KP:t/sijoitukset ilmoitetaan tähän samaan osoitteeseen.
Myös harrastussarjoihin ilmoittaudutaan sähköpostitse. Yhdellä sähköpostilla ilmoitetaan yksi koira, ja viestin otsikoksi tulee sarja, jossa koira kisaa (esim. Vuoden agilityshiba). Jos koira kisaa useammassa sarjassa, ilmoita se eri sähköposteilla jokaiseen sarjaan.
Malli-ilmoitus:
Yleiset säännöt:
Osallistumisoikeus on kaikilla kalenterivuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneilla shiboilla. Kilpailuissa huomioidaan Suomessa pidetyt SKL:n sääntöjen mukaan järjestetyt kansainväliset näyttelyt, NORD-näyttelyt, kaikkien rotujen näyttelyt, ryhmänäyttelyt sekä SSKY:n erikoisnäyttelyt. Vuoden pentu -sarjassa huomioidaan myös epäviralliset pentunäyttelyt. Vuoden nuori -sarjassa huomioidaan koiran JUN- ja NUO-luokissa kilpaillessaan saavuttamat sijoitukset. Vuoden veteraani -sarjassa huomioidaan koiran VET-luokassa kilpaillessaan saavuttamat tulokset.
Kaikissa sarjoissa ainakin yhden koiran omistajista on oltava Suomessa asuva Suomen shiba ry:n jäsen.
Koiran voi ilmoittaa kaikkiin niihin sarjoihin, joihin oikeuttavia tuloksia se on vuoden aikana saavuttanut.
Vuoden kasvattaja -sarjaan osallistuvan kasvattajan on oltava Suomessa asuva Suomen Shiba ry:n jäsen. Vuoden kasvattaja -sarjaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen, vaan pisteet lasketaan Vuoden näyttelyshiba -sarjan perusteella. Kasvattajien tulee kuitenkin erikseen ilmoittaa vuonna 2022 saamiensa kunniapalkintojen määrä sekä mahdolliset kasvattajakilpailujen ryhmäsijoitukset sähköpostitse ja huolehdittava, että kasvattien pisteet on ilmoitettu kisaan.
Vuoden shibat -kilpailun sääntöjä voidaan muuttaa jäsenistön niin vaatiessa, tai mikäli yleiset näyttely-/kilpailu- tai koesäännöt muuttuvat ratkaisevasti niin, että hallitus käsittelee asian ja hyväksyy muutosesityksen.
Mahdollisen tasatuloksen sattuessa ratkaistaan kaikissa luokissa voittaja parhaan yksittäisen koiran tuloksen mukaan.
Yhdistyksen uusien sääntöjen mukainen syyskokous järjestetään Pohjois-Hämeen kennelpiirin tilassa, osoitteessa Tampereentie 484. Kokous järjestetään 11.12.2022. Kokouskutsun ja kokouksen esityslistan löydät alta. Toivomme, että kokoukseen tulijat ilmoittautuvat etukäteen, jotta osaamme arvioida tarjoilujen määrän sekä huomioida erikoisruokavaliot mahdollisuuksien mukaan. Kokoukseen saapuminen ei kuitenkaan edellytä ennakkoilmoittautumista. Jos et itse pääse paikalle kokoukseen, voit valtuuttaa jonkun käyttämään äänioikeuttasi. Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen kokouksessa on jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä yksi ääni, jota hän käyttää läsnä olevana tai valtuutettunsa kautta. Valtuutetulla voi olla enintään yhden (1) jäsenen antama valtakirja. Valtakirjapohjan löydät tämän uutisen alta.
Syyskokouksen jälkeen kahvittelemme ja pidämme arpajaiset pikkujoulutunnelmissa.
Kokouksen yhteydessä on luento ”Koiran nivelten terveys kasvavasta pennusta vauhdikkaisiin vanhuksiin”, jonka pitää Pirkko Syrjäläinen, Hill’s asiantuntijaeläinlääkäri.
Luennolla käsitellään koiran nivelten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Luennolla opit mm. millainen on nivelen rakenne, miten tuetaan pennun tervettä kasvua, mitä on nivelrikko ja kuinka ruokinta voi olla osa nivelrikon hoitoa. Jos sinulla on kysymyksiä luennoitsijalle, voit jättää niitä etukäteen alta: