Vuosikokous 2018

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin sunnuntaina 25.3. Lepaanrannassa Iittalassa. Paikka on järven rannassa, tiloissa on hyvä keitttiö ja sisälle saa tuoda koiria (eikä vuokrahinta ole päätä huimaava), joten paikkaan on oltu tyytyväisiä. Kokouksen jälkeen jaettiin vuoden shibat -kilpailun palkinnot. Jokaisen sarjan voittaja sai 20 euron lahjakortin Peten koiratarvikkeeseen, ja sarjan kolme parasta saivat diplomin. Lisäksi yhdistys halusi muistaa lahjakortilla Susanna Pietilää, joka on ahkeroinut niin lehden kuin näyttelyarvostelujen puhtaaksikirjoittamisen parissa. Tämän jälkeen käytiin läpi lyhyt yhteenveto jäsenkyselyn tuloksista, jotka koostetaan myös verkkoon saataville myöhemmin. Myös PEVISA-kyselystä tehdään kooste. Jäsenkyselyn vastaajien kesken arvottiin kaksi pantaan kiinnitettävää valoa. Päivä päätettiin makkaran grillailuun auringonpaisteessa.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2018 valittiin Tuire Siikala. Hallituksen uudet jäsenet ovat Mirjam Kemppainen ja Anniina Virtanen. Hallituksen sihteerinä toimii Laura Pyykkö ja rahastonhoitajana jatkaa Jaana Järvinen.

Jalostustoimikunnan puheenjohtajaksi vuodelle 2018 valittiin Marjo Puranen, ja toimikuntaan liittyi uutena Sini Suutari. Toimihenkilöiden yhteystiedot on päivitetty Yhteystiedot-sivulle.

Yhdistyksen jäsenmaksut pysyvät samana vuosina 2019-2020. Myös rodun vakuutusarvo pysyy samana vuonna 2018 (1500 euroa).

Yhdistys päätti kutsua kunniajäsenekseen Lea Marttisen (kennel Laggan) vuoden 2019 alusta. Lea on Suomen shiba ry:n ensimmäinen kunniajäsen. Hän on kasvattanut shiboja vuodesta 2004 lähtien ja toiminut mm. yhdistyksen jalostustoimikunnassa.

Toimintakertomus 2017: PDFtoimintakertomus 2017
Toimintasuunnitelma 2018: PDFtoimintasuunnitelma 2018
JTK:n toimintakertomus 2017: JTKToimintakertomus2017
JTK:n toimintasuunnitelma 2018: PDFJTKtoimintasuunnitelma
budjetti 2018: PDFBudjetti 2018.xlsx

Kuvia tapahtumasta (kuvat Laura Pyykkö): http://photo.kuut.it/#15221774692148


Hallitus 2018

Tuire Siikala, Tampere
puheenjohtaja

Olen toiminut viime vuodet yhdistyksen hallituksen sihteerinä, ja nyt hyppään uusiin saappaisiin. Kotonani asustelee tällä hetkellä yksi shiba, 12 vuotta täyttävä b&t narttu Akiko, joka tuli minulle noin 10 vuotta sitten. Olen ollut mukana erilaisissa yhdistyshommissa teini-ikäisestä lähtien, mutta uusi puheenjohtajan pesti jännittää silti hieman. Uskon kuitenkin, että pääsemme hyvässä yhteistyössä toteuttamaan uusia ideoita ja kehittämään toimintaa edelleen. Yhdistyksen jäsenmäärä alkaa olla melko suuri, joten toivoisin jäseniä rohkeasti mukaan järjestämään toimintaa ja tekemään vaikka lehteä! Pj:n tehtävien lisäksi olen jalostustoimikunnan jäsen.

 

Jaana Järvinen
rahastonhoitaja, jäsensihteeri

Heippa! Olen 35-vuotias tilitoimistoyrittäjä Ylöjärveltä. Ensimmäinen shibatyttö tuli taloon vuonna 2010 ja seuraava vuonna 2015. Tykkään yhdistystoiminnasta ja olenkin siinä aktiivisesti mukana erilaisissa tehtävissä. Shibat ovat valloittaneet täysin sydämeni, eikä paluuta elämään ilman shiboja enää ole.

 

 

 

 

Mirjam Kemppainen

Olen shibojen parissa vasta uusi tuttavuus. Todella lyhyesti: olen eläinihminen henkeen ja vereen. Kotona minulla on skyenterrieri, sekä kaksi cornish rexiä. Olen etsinyt toista koirarotua jo vuosia, enemmän ja vähemmän aktiivisesti, siinä kuitenkaan onnistumatta. Aina on tullut vastaan jokin merkittävä asia (tai useampi), miksi rotu ei ollutkaan sopiva. Shiboihin törmäsin joitain kuukausia sitten sattumalta Facebookissa. Olin kyllä kuullut rodun nimeltä aiemminkin (ja nähnyt toki nettimeemeissä jne), mutta en sen kummemmin ollut tutustunut – kyseessähän oli FCI 5:n koira! Enhän minä alkukantaista tai metsästyskoiraa voisi ottaa – mitä tarjottavaa minulla olisi. Aloin kuitenkin lukemaan rodusta. Ja tässä sitä ollaan. Oma shiba tulee toivottavasti jossain vaiheessa, ja onkin mukavaa rauhassa tutustua rotuun ja harrastajiin. Olen aina ollut luonteeltani ’yhdistysporukkaa’, joten luonnollisesti halusin tulla mukaan toimintaan yhteisen hyvän puolesta. Kun hankin lemmikin, haluan harrastaa kokonaisvaltaisesti. Tulkaa moikkaamaan, jos bongaatte minut jostain!

Katja Pesonen

Raumalla asuva suunnitteluhortonomi, jolla on kotona 6-vuotias shibauros Tomu, Isomus Astral Topaz. Harrastan pojan kanssa kotitokoilua, satunnaisia näyttelyjä ja metsälenkkejä kameraa ulkoiluttaen. Välillä Tomu toimii myös laaduntarkkailijana jousiammuntahallilla.

 

Janette Piirto

Olen Janette Piirto, hallituksen jäsen nyt kolmatta vuotta. Asustelen kahden shibani kanssa Turussa. Vapaa-aikani kuluu suurimmaksi osaksi koirien kanssa harrastellessa ja kaverikoiratoiminnassa.

 

Laura Pyykkö
sihteeri

Tulossa…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Anniina Virtanen
lehtivastaava

Olen 22-vuotias kuva-artesaani ja journalistin alku Kouvolasta. Opiskelut Turun ammattikorkeakoulussa ovat loppusuoralla ja vapaa-aikani käytän piirtäen ja maalaten muotokuvia lemmikeistä. Nyt vapaa-aikaani täyttää ensimmäistä kertaa myös yhdistystoiminta Suomen Shiba ry:n hallituksessa ja puuhailu Shibasanomien parissa. Ehkä tämä lievittää shibakuumetta, kun omaa shibaa ei vielä ole. Omaa kippuraa odotellessa!


Jalostustoimikunta 2018

Marjo Puranen
JTK:n puheenjohtaja

Koirallisen elämän olen aloittanut 80-luvulla ja ensimmäinen shiba perheeseen tuli yhdeksänvuotta sitten. Haluan omalta osaltani olla säilyttämässä alkuperämaansa kansallisaarretta ja kasvatan shiboja pienimuotoisesti – näyttelyissä käymme myös oman maan rajojen ulkopuolella, muttatärkeintä koirien kanssa on kuitenkin se hyvä arki. Jtk:n puheenjohtajana tavoitteeni  on sama  kuin kasvatustyössä – rodun vaaliminen niin ulkonäöllisesti kuin terveyden kannalta. Asia, jonka toivon olevan ihan kaikkien shibaihmisten sydämen asia! On esimerkiksi ihan yhtä tärkeää teettää PEVISA – tutkimukset niille ”kotikoirille” kuin jalostukseen käytettävillekin!

Anna-Kaisa Ahola

Olen Anna-Kaisa Ahola ja asustelen metsänperällä Hausjärven Turkhaudassa. Olen toista kautta jalostustoimikunnassa. Olen kasvattanut belgianpaimenkoiria vuodesta 1988 ja shiboja entisen puolisoni Eero Hällforsin opastuksella vuodesta 1999. Tällä hetkellä minun ja tyttäreni laumaan kuuluu tyttären kaksi amerikanakitaa, kaksi groenendaelia ja neljä shibaa, Milla, Misa, Kiki ja Millan poika Sake. Halusivat vanhemman kasvattajan näkökulmaa shibojen jalostukseen. Toivottavasti minusta on apua.

Mirva Kontoniemi

Minua kiinnostaa koirien kasvatus ja jalostus sekä se kuinka jalostustoimintaa voi viedä eteenpäin tai kehittää. Oman kennelini nimissä pentueita ei ole vielä syntynyt, koska molempien narttujeni kohdalla tein päätöksen, ettei niistä kumpikaan sovi jalostukseen. Muutamassa muun rotuisten pentujen syntymässä olen ollut mukana sekä yhden leonberginkoira pentueen kasvussa luovutusikäisiksi. Pari vanhempaa kasvattajaa ovat minulle kuin oppiäitejä, joilta olen tähän mennessä saanut runsaasti tietoa ja kokemuksia ammentaa. Pyrinkin kehittämään tietotaitoa ja osaamistani jatkuvasti.

Nea Sjöblom
JTK:n sihteeri

Hei! Olen Nea, 23 -vuotias kahden shiban omistaja, ja toistaiseksi asun suurimman osan vuodesta ulkomailla opiskelujeni perässä. Minulta löytyy vuonna 2016 myönnetty kennelnimi ja haaveilenkin oman kasvatustyöni aloittamisesta tulevaisuudessa. Olen mukana jalostustoimikunnassa, sillä haluan kerryttää sekä omaa jalostuksellista tietouttani että tehdä oman osani rotumme hyvinvoinnin eteen.

 

Sini Suutari

Moi kaikille, olen Sini ja kasvatan shiboja kasvattajanimellä Mirai No. Ensimmäinen shiba tuli elämääni jo 2005, mutta edelleen jaksan melkein viikottain hämmästellä, miten hauskoja persoonia ja mahtavia koiria shibat oikein ovat. Kotonani shibamaisen arvokkaasta menosta ja meiningistä vastaavat shibarouvat Tiuku (s. 2008) ja Helmi (s. 2010).

 

Yvonne Wuoti

Asun Loviisassa mieheni ja 3 shibatytön kanssa. Kennelnimen Shirokawa sain 2010 ja siitä lähtien meillä on syntynyt 12 shibapentuetta.