Kuukausi: lokakuu 2017

  • Shibat tv:ssä ja asiaa pentua etsivälle

    Shibat tv:ssä ja asiaa pentua etsivälle

    Tiistaina 17.10. Yle TV1:n Puoli seitsemän -ohjelmassa esiteltiin shiboja. Toimittaja oli käynyt Turun shibatreffeillä ja haastatellut sekä shibasta haaveilevia että shibojen omistajia. Videolla esiintyi mukavasti erilaisia ja eri ikäisiä shiboja, ja jutussa oli paljon hyvää asiaa rodusta. Jutun lisäksi studiossa oli vieraana Sini Suutari shibojensa Tiukun ja Helmin kanssa. Kiitos Sinille edustamisesta! Kaikki meni hienosti, ja lisää tunnelmia studiovierailusta voitte lukea joulukuussa ilmestyvistä Shibasanomista.

    Aiheeseen liittyvän kirjoituksen voitte käydä lukemassa Puoli seitsemän -ohjelman sivuilta. Itse ohjelma on katsottavissa Yle Areenasta. Pelkkä shiboihin liittyvä klippi on katsottavissa myös erikseen täällä.

    Kuten ohjelmassa todettiin, shibojen kysyntä on ollut nousussa, kun rodun tunnettuus on lisääntynyt. Shibaa harkitsevan tulee perehtyä huolellisesti rotuun – mitään koiraa ei tule ostaa vain kuvan ja netissä lukevan tekstin perusteella. Kuten myös Ylen artikkelissa todetaan, on tärkeää, että koiraa harkitseva miettii, miten itse sopii rodun ominaisuuksiin. Shiba on nykyään ehkä enemmän seurakoira, mutta rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on pienriistan metsästys. Shiboilla on sen vuoksi usein riistaviettiä ja voimakas tahto. Useimmat shibat eivät ole kaikkien kanssa toimeen tulevia koirapuistokoiria.

    Shiba on suhteellisen harvinainen rotu, eikä sen edustajia tule ihan joka kadun kulmassa vastaan. Jos lähistöllä järjestetään shibatapaamisia (yhteislenkkejä), niihin kannattaa ehdottomasti osallistua ja kysellä omistajilta rodun ominaisuuksista. Myös näyttelyissä näkee usein useamman shiban yhtäaikaa ja kehän laidalla voi tehdä tuttavuutta rodun harrastajiin. Yhdistyksen tapahtumiin saa tulla mukaan, vaikkei olisikaan jäsen. Lisää paikallisesta toiminnasta voit lukea täältä, ja yhdistyksen tapahtumakalenterin näet täältä. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä, vaikkei vielä shibaa omistaisikaan.

    Kun rotuvalinta on varmistunut, voi olla yhteydessä kasvattajiin. Tässä yhteydessä on syytä tutustua Kennelliiton jalostustietokantaan (KoiraNet). Tietokannasta näkee esimerkiksi rekisteröidyt pentueet, koe- ja näyttelytulokset sekä terveystutkimusten tulokset. Pentueiden tietoja katsomalla näet myös mm. minkä ikäisiä koiria kasvattaja käyttää jalostukseen, kuinka usein narttuja pennutetaan, tutkitaanko kasvattajan kasvatteja, millaiset terveystulokset jalostukseen käytetyillä koirilla on ja mikä on pentueen sukusiitosprosentti. Rodulla ei ole pentuvälitystä, sillä useimmille pennuille on koti odottamassa jo ennen syntymää. Shiba synnyttää usein 2–3 pentua kerralla, ja moni kasvattaja teettää pentueen kerran vuodessa tai jopa harvemmin. Näin ollen kaikille kiinnostuneille ei riitä heti pentua.

    Oma aktiivisuus on tärkeää, ja on syytä varautua odottamaan pentua. On aina mahdollista, että nartun astutus ei onnistu, tai pentueeseen ei synnykään sitä toivottua narttua, vaan pelkkiä uroksia. Pennun hankintaan ei kannata lähteä ajatuksella ”ottaisin sen ensi kesänä, mielellään heinäkuussa”. Odotusaika kannattaa hyödyntää perehtymällä koiran käyttäytymiseen, koulutukseen, hoitoon ja sairauksiin. On tärkeää, että tiedetään, miten koira viestii, miten se oppii, miten sitä opetetaan ja miten varaudutaan mahdollisiin ongelmatilanteisiin. Myös sukanvarteen voi laittaa säästöön mahdollisia tulevia eläinlääkärikuluja varten.

    Shiboja tuodaan säännöllisesti Suomeen myös ulkomailta, mikä on geenipoolin monimuotoisuuden kannalta hyvä asia. Jos harkitset pennun tuontia ulkomailta, on hyvä katsoa sitä maan rotuyhdistyksen kasvattajalistalla olevilta kasvattajilta. Tuontia voi suunnitella myös yhdessä suomalaisen kasvattajan kanssa, etenkin jos pennulle suunnitellaan jalostuskäyttöä tulevaisuudessa. Tuontia suunnitellessa täytyy ehdottomasti perehtyä Eviran tuontimääräyksiin. On hyvä asia, jos kasvattaja harkitsee, kenelle ja mihin haluaa pennun myydä. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos pentuja mainostetaan ”rahat tiskiin ja pentu postiin”-mentaliteetilla. Liian sinisilmäinen ei pidä olla; jotkut kasvattajat ovat mm. tarjoutuneet muuttamaan pennun syntymäaikaa papereihin, jotta ostaja saisi koiran aiemmin. Ulkomailta ostettaessa on vaikeampi varmistaa, että pennun kasvuolosuhteet ovat asianmukaiset tai kasvattajan koiranpito kunnossa. Pikkupentuaika ja emon hoito ovat tutkitusti erittäin tärkeitä pennun kehityksen kannalta.

    Viime aikoina on nostanut päätään shiban risteyttäminen muihin rotuihin. Näistä sekarotuisista pyydetään samoja summia kuin rekisteröidyistä rotukoirista. Yhdistys kehottaa kaikkia ostamaan vain ja ainoastaan rekisteröidyn rotukoiran, joka tulee hyvistä oloista. Älä tue pentutehtailua!

  • 10-vuotisjuhla Vaihmalan Hovissa

    10-vuotisjuhla Vaihmalan Hovissa

    Yhdistyksen 10-vuotisjuhlaa vietettiin 16.9.2017 Lempäälässä Vaihmalan Hovissa. Kaunis ja tunnelmallinen vanha kartanorakennus oli omiaan syksyisen juhlan järjestämiseen. Juhlassa oli paikalla parisenkymmentä ihmistä, ja joukossa oli sekä yhdistyksen perustajajäseniä että melko tuoreita shiban omistajia.

    Ruokailun ohessa muisteltiin yhdistyksen perustamisaikoja ja menneitä juhlavuoden tapahtumia. Tämän jälkeen juhlayleisöä hauskuutti taikuri Miika Korkatti. Taitavat korttitemput saivat yleisön hämilleen useamman kerran! Ohjelmassa oli myös kuluneen kymmenen vuoden aikana ansioituneiden yhdistyksen aktiivien muistamista pienin lahjoin. Paikalla olleita palkittuja muistettiin myös kukkasin.

    Yhdistyksen perustajajäsenet Päivi Järvinen ja Liisa Ruohomäki-Nurmi palkittiin Teemu Järven kettuaiheisilla grafiikkatauluilla. Päivi on toiminut yhdistyksen perustamisesta lähtien vuoteen 2017 asti sen rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä sekä ollut hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän on järjestänyt yhdistyksen kesäpäivät. Liisa on toiminut yhdistyksen hallituksessa mm. sihteerin roolissa. Hän on ollut useana vuonna yhdistyksen toiminnantarkastajana. Liisa järjestää edelleen toimintaa shibaharrastajille, sillä hän vetää Mynämäellä viikottaisia agilitytreenejä shiboille. Yhdistys aikoo hakea sekä Päiville että Liisalle Kennelliiton kunniaviiriä.

    Suomi 100 -kuohuviinillä muistettiin Erja Lajusta ja Anna-Kaisa Aholaa, jotka ovat myös pitkäaikaisia yhdistyksen aktiiveja. Erja on järjestänyt mm. useita luonnetestejä shiboille. Anna-Kaisa on toiminut sekä yhdistyksen hallituksessa että jalostustoimikunnassa. Hän on ollut monena vuonna aktiivisesti mukana esimerkiksi vuosikokouksen järjestelyissä huolehtimalla kokousväen ruokahuollosta.

    Vuolasvirta-palkittuja kasvattajia Lea Marttista (kennel Laggan) ja Raija Laaksoa (kennel Natural) muistettiin Teemu Järven kettuaiheisilla pyyhkeillä. Molemmat ovat olleet mukana rodun parissa pitkään ja kasvattavat edelleen. Natural-kennelin ensimmäinen shibapentue rekisteröitiin vuonna 1996 ja Laggan-kennelin vuonna 2004. Raija Laakson edustajana palkinnon vastaanotti Tiina Kolu, ja Lea Marttinen lähetti tilaisuuteen lämpimät kiitoksensa.

    Yhdistyksen lehtitiimiläisiä palkittiin myös kettupyyhkeellä. Taittajat Tiina Virtanen ja Jaana Sääskilahti ovat olleet usean vuoden ajan tekemässä yhdistyksen lehteä. Tiina on myös taittanut kalenteria ja huolehtinut tarvikemyynnistä, Jaana puolestaan taittaa yhdistyksen vuosikirjaa. Lehden aiempi päätoimittaja Virvamaria Toikka palkittiin lehden upeasta uudistamisesta niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

    Sini Suutaria yhdistys halusi muistaa rodun jalostuksen tavoiteohjelman sekä PEVISA-ohjelman eteen tehdystä työstä. Myös hänelle lähetettiin Teemu Järven kettupyyhe. Päivi Penttilälle puolestaan ojennettiin kukkakimppu juhlavuoden teemaväreillä, sillä hän on ollut mukana tekemässä tärkeää työtä rodun (ja kaikkien koirien) puolesta. Päivi on ottanut shiboista verinäytteitä Hannes Lohen tutkimusryhmän DNA-testejä varten yhdistyksen vuosikokouksessa ja terveyspäivässä.

    Kiitos kaikille juhlaan osallistuneille ja lämpimät onnittelut vielä kaikille palkituille!

  • Hupparit tilattavissa!

    Hupparit tilattavissa!

    Paljon toivotut laadukkaat hupparit ovat nyt tilattavissa. Hupparissa on unisex- ja ladyfit-mitoitus, juhlavuoden origami-shiba selässä ja vetoketju edessä. Hinta on todella edullinen, 35 euroa, ja se sisältää postikulut. Tilaa omasi 22.10. mennessä! Tilauslomakkeeseen pääset Tarvikemyynti-sivulta.